Innokkaalla Ropolla oli aluksi hankaluuksia pysyä housuissaan ja saimmekin hyviä neuvoja paikallaanpysymis harjoitukseiin ja itse paikallaan pysymiseen sessioiden välissä.
Viikon pää-aiheena oli ilmaisukäyttäytymisen kouluttaminen. Valitsin Ropolle pitkän tassukosketuksen oikealla tassulla. Koulutus tapahtui vaiheittain: Ensin valitsin kohteeksi A4 kokoisen muovilapun. Kohteen ympärille luotiin ensiksi toimintaa, elikkäs oli aivan sama millä osalla Ropo luppuun koski niin se palkittiin. Seuraavassa vaiheessa kosketus täytyi tulla tassulla (kohde oli ensiksi kädessä ja sitten se siirrettiin lattialle), aluksi tosin ei ollut vaäliä kummalla tassulla. Osuma tarkkuutta ja kosketusta hankaloitettiin vaiheittain. Seuraavaksi mentiin erotteluun, kuten erottelukepillä mutta nyt olikin aiheena vasen ja oikea tassukosketus. Erottelua harjoiteltiin samaan tapaan kuin erottelu kepilla, väärää ilmaisua sammutettiin ja oikeaa vahvistettiin (väärää ilmaisua ei palkita ja runsaasti toistuessa otetaan myös oikean ilmaisun mahdollisuus pois, oikea ilmaisu palkitaan naksu ja maksu periaatteella). Kun erottelu oli riittävällä tasolla lisättiin kosketukseen kestoa vähän kerrallaan ja häiriötä sen verran, että tilaan tuotiin purkkirata jonka päälle kohde nostettin vaiheittain. Kun Toiminta on 80% halutunlainen liitetään toimintaan vihje (haju). Tämä 80% sääntö pätee myös kaikissa välivaiheissa, kun edellinen kriteeri hallitaan 80%sesti nostetaan kriteeriä vähän. Kriteeriä ei voi nostaa liian nopeasti sillä toiminta voi sammua jopa kokonaan. Jos otetaan liian iso harppaus eteen niin voidaankin joutua ottamaan kaksi askelta taakse. Kriteeri ei myöskaan saa olla liian helppo, silla koira oppii kokeilemaan josko palkkion saisi vähän helpommallakin.
Koulutus suunnitelma lyhyemmin:
- Toiminta kohteeseen
- Tassukosketus kohteeseen kädessä
- Tassukosketus kohteeseen lattialla
- Tassukosketus oikea tassu kohteeseen lattialla
- Tassukosketus oikea tassu kohteeseen laatikon vieressä
- Tassukosketus oikea tassu kohteeseen laatikon päällä
- Tassukosketus oikea tassu kohteeseen laatikon päällä kesto 0,5-1s.
- Vihjeen (hajun) liittäminen toimintaan
(hajupurkkia ensin haistatettiin koiralle kädestä jonka jälkeen odotettiin ilmaisua)
Ensin vihjeen liittäminen tehtiin koiralle helpoksi purkkia kädessä pitäen, jolloin purkin korkeutta voitiin helposti vaihtaa. Seuraavaksi purkki asetettiin purkkirataan ja palkittiin koira purkin haistamisesta ja tämän jälkeen tapahtuvasta ilmaisukäytöksestä.
Tässä vielä video ilmaisukäytös harjoituksista:
Kotiläksyksi viikolta saatiin vihjeen liittäminen ilmaisu käytökseen. Etäjakson tarkoituksena on saada käytös mahdollisimman vahvaksi. Etäjakson harjoituksista kerronkin seuraavassa tekstissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti